Pihapiiri 2019

Ihana kevät saapuu Lahden Messukeskukseen!

 

Pihapiiri tuo jälleen ihanan kevään Lahden Messukeskukseen huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 27.-28.4. Pihapiiri-messut on odotettu kevään avaus viherpeukaloille, pihan ja puutarhan rakentajille sekä kaikille kesäihmisille ja elämännautiskelijoille. Päijät-Hämeen merkittävin kuluttajille suunnattu puutarha-alan messutapahtuma esittelee kattavasti puutarha-alan tuotteita ja palveluita. Messuilla tarjotaan runsaasti ideoita niin koti- ja mökkipihoille, terasseille kuin parvekkeillekin.

 

Pihapiiri-messuilla teet kevään parhaat pihahankinnat; Kesäkukkien ja yrttien taimet, siemenet ja sipulit sekä ihanat sisustustuotteet odottavat sinua messuosastoilla! Monipuolisia vinkkejä saat muun muassa messujen vihtyisältä Ideapuutarha-alueelta ja uudistuneesta kevätnäyttelystä.

Pihapiiri-messujen ohjelmasisältö tarjoaa tietoa muun muassa kukkien värivalinnasta, pihasuunnittelun perusteista, villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihapiirissä pääset myös kuulemaan suositun ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan ajatuksia luonnon merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Lavan äärellä tehdään keväisiä istutushommia, sidotaan näyttäviä vihanneskimppuja ja askarrellaan ihania kukkasormuksia ja taimiruukkuja – tule mukaan keväisiin tuokioihin!

Pihapiiri-tapahtuman juontajina toimivat jo viime messuilta tuttu iloinen puutarhalähettiläs, puutarhatoimittaja Kati Jukarainen sekä puutarhapuolen monitoiminainen ja puutarhakirjailija Maria Kesänen, joka tunnetaan myös Kanelia ja kardemummaa -blogistaan.

Käy katsomassa tunnelmia kevään 2018 tapahtumasta:

 

Lauantai 27.4

Pihapiiri-ohjelmalava

C-hallissa (Salpausselkä Halli)

10:00

Tervetuloa Pihapiiri-messuille!

Lavalla Pihapiiri-tapahtuman juontajat; puutarhalähettiläs, puutarhatoimittaja Kati Jukarainen sekä puutarhapuolen monitoiminainen ja puutarhakirjailija Maria Kesänen.

11:00

Pionien kasvattaminen siemenistä

Jyrki Karppinen, Suomen Pioniseura

12:00

VILLIVIHANNEKSET

Kokki, ruokakirjailija ja villiruokalähettiläs Sami Tallberg

13:00

Kukkien värivalinnat

Piia Lindeman, Kukkakauppa Kukkapii

14:00

Pihasuunnittelun ABC

Mitä pitää ottaa huomioon suunnittelussa? Mitkä ovat tämän hetken puutarhatrendit? Mitkä ovat suunnittelun pahimmat sudenkuopat? Mistä löydän alan ammattilaiset? Haastateltavana maisemasuunnittelun hortonomi, DI Eija Leskinen.

15:00

Luonto valokuvassa

Haastattelussa valokuvaaja Kalle Kuitunen.

16:00

Kompostointi

Maailmasta ei aine häviä mihinkään, se vain muuttaa muotoaan. Tule kuulemaan miten kompostoimalla muutat biojätteesi muhevaksi humukseksi. Neuvojana puutarhaopettaja Kirsi Tuominen Keudasta.

Pihapiiri-vinkkilava

E-hallissa (Lahti Halli)

10:30

Kesäiset somisteet puutarhaan

Mitä ovat elektroniset askarteluleikkurit ja miten niitä voi hyödyntää pihan, terassin, parvekkeen ja kesämökin koristelussa. Lumikellot.

11:30

Taimiruukkuja ja biojätepusseja

Tule opettelemaan Puutarhamarttojen kanssa taimiruukkujen ja biojätepussien taittelua kätevästi ja ekologisesti sanomalehdistä.

12:30

Ihana kukkasormus – näin se tehdään

Tule tekemään kukkasormus aidoista luonnonmateriaaleista.
Kukka ja Sisustus Neilikka


Kukkasormuspohjaan liimataan oman ideoinnin pohjalta kukkia ja lehtiä sekä muita koristeita. Työ onnistuu myös lapsilta, joten koko perhe voi osallistua sormuksen tekoon. Materiaalimaksu neljä euroa (käteismaksu paikan päällä).

13:30

Keväinen kukkakimppu

Kukka ja Sisustus Neilikan sidontanäytös.

14:30

Istuta oma tomaatti

Tule istuttamaan oma tomaatti kierrätysastiaan. Puutarhuri mukana auttamassa ja neuvomassa istutuksessa! Luomupuutarhuri Saara Kuurne, Turnipsi & Tuhatkauno Yhteistyössä: Lahden Työn Paikka, Biolan, Juholan puutarha

15:30

Näyttävä kimppu vihanneksista

Tule katsomaan, miten sidotaan kaunis, ekologinen vihanneskimppu, jonka voi vaikka syödä! Vihanneskimppu.fi

Sunnuntai 28.4.

Pihapiiri-ohjelmalava

C-hallissa.

10:00

Tervetuloa Pihapiiri-messuille!

Pihapiiri-tapahtuman juontajat; puutarhalähettiläs, puutarhatoimittaja Kati Jukarainen sekä puutarhapuolen monitoiminainen ja puutarhakirjailija Maria Kesänen.

11:00

Yhteys luontoon – yhteys itseen

Olemme enenevissä määrin menettäneet yhteyden luontoon – ruokamme alkuperään – sekä metsien moninaisiin terveyshyötyihin. Kuinka palauttaa luontoyhteyttä osaksi arkea myös urbaanissa ympäristössä? Hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija, biohakkeri Jaakko Halmetoja.

12:00

Hyvinvoiva maa ja monipuolinen ekosysteemi – hyötypuutarhurin parhaat kaverit

Luomupuutarhurin vinkit elämää vilisevään ja satoa tuottavaan puutarhaan. Luomupuutarhuri Saara Kuurne, Turnipsi & Tuhatkauno.

13:00

Kukkien värivalinnat

Piia Lindeman, Kukkakauppa Kukkapii.

14:00

Pionien istutus

Riitta Juonala, Suomen Pioniseura.

Pihapiiri-vinkkilava

E-hallissa

10:30

Näyttävä kimppu vihanneksista

Tule katsomaan, miten sidotaan kaunis, ekologinen vihanneskimppu, jonka voi vaikka syödä! Vihanneskimppu.fi

11:30

Taimiruukkuja ja biojätepusseja

Tule opettelemaan Puutarhamarttojen kanssa taimiruukkujen ja biojätepussien taittelua kätevästi ja ekologisesti sanomalehdistä.

12:30

Ihana kukkasormus – näin se tehdään!

Tule tekemään kukkasormus aidoista luonnonmateriaaleista. Materiaalimaksu neljä euroa (käteismaksu paikan päällä). Kukka ja Sisustus Neilikka.

13:30

Kesäiset somisteet puutarhaan

Mitä ovat elektroniset askarteluleikkurit ja miten niitä voi hyödyntää pihan, terassin, parvekkeen ja kesämökin koristelussa. Lumikellot.

14:30

Makramee-sulka – näin se tehdään!

Tule askartelemaan trendikäs makramee-sulka. Työpajan vetää Taito-Kymenlaakso.

Osastoilla tapahtuu

Muksula os. E28b
Lasten oma leikkialue. Leikittelystä huolehtii Päiväkoti Teemula.

Lahden Puutarhaseura os. E6c
Puutarhaneuvontaa.

Puutarhamartat os. E6c
Tule opettelemaan Puutarhamarttojen kanssa taimiruukkujen ja biojätepussien taittelua kätevästi ja ekologisesti sanomalehdistä.

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö os. E30b
Tervetuloa maistamaan savusärkeä, pyörittämään onnenpyörää ja hakemaan Vesijärvitietouttta.

Levähdysalue os. C12
Istahda hetkeksi fiilistelemään kesää. Kurkista leikkimökkiin ja inspiroidu terassin sisustuksesta. Tutustu Dekoraaduon suunnittelemaan alueeseen. Yhteistyössä: Siesta Group, Kukkatarha Koskinen, Laulumaa sekä Metsolan Piha ja Puu.

Luonto valokuvina os. C14b
Tutustu ja ihastu kuvaaja Kalle Kuitusen yksityiskohtaisiin luontokuviin. Valokuvaaja paikalla kertomassa töistään lauantaina klo 14-16.30 ja haastattelussa Pihapiiri-ohjelmalavalla klo 15.00.

Lahden Työn Paikka Oy/Kierrätyskeskus Patina os. E15a
Tule kokeilemaan makramee-solmeilua eli käsityötekniikka, jossa solmuja käyttämällä saadaan aikaan erilaisia pintoja. Jokaisen osallistujan solmeilut jäävät isoon yhteiseen makramee-teokseen. Valmis teos ripustetaan Kierrätyskeskus Patinan seinälle kaikkien ihailtavaksi. Kärsivällisimmät voivat kokeilla myös makramee-avaimenperän tekemistä erilaisista kierrätyslangoista ja matonkuteista. Solmujen tekeminen on helpompaa, kuin miltä se näyttää, ja ehdottoman koukuttavaa.

Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen Theatrum Olga os. C14a
Rakennetaan mandaloita! Mandalat ovat ikivanhoja symbolisia kuvioita, joissa yhdistetään luonnonmateriaaleja, kuten hiekkaa, simpukoita, kukkia ja kaarnaa.
Osastolla on myös esillä Joni Lautalan neljän mandalan installaatio; muotoa ja maalausta.

Kesäiset miljööt os. C18
Vinkkejä ja ideoita kaikenlaisten ja -kokoisten piha-alueiden somistamiseen ja sisustamiseen.
MIljööt toteutetaan yhteistyössä Lahden Työn Paikan, Vuoripelti Oy:n, Huonekalutukku Rondan sekä Lähdesmäki Oy:n kanssa.

Uudistunut Kevätnäyttely os. E17
Esillä floristien ja sisustajien taidonnäytteitä. Näyttelyn teemana on tänä vuonna ”Kesäjuhlat puutarhassa”. Messuyleisö pääsee äänestämään upeiden esillelaittojen joukosta oman suosikkinsa.

Ideapuutarha D-halli
Pihapiiri-messujen Ideapuutarha-yleiskoristelualueelle rakentuu viihtyisä kasvimaa- ja oleskelualue, jossa pääsee nauttimaan puutarhaelämän iloista, kukista ja tuoksuista – sopuisasta yhteiselosta luonnon kanssa. Alueelta löytyy viehättävä tarinapolku, jossa lapset ja lapsenmieliset pääsevät Hertta Lyhdyn kanssa seikkailemaan Taikapuutarhassa.

Ohjelma täydentyy lähempänä ajankohtaa.
Muutokset mahdollisia.

Adenia
www.adenia.fi

Orimattila
Osasto: Ep3a
Adenian palasaippuat valmistetaan käsin hellävaraisista luonnonmukaisista kasviöljyistä ja kasvirasvoista. Yksilöllinen esimerkiksi kukka- tai kivikuvio muodostetaan valmistettaessa ja kulkee läpi saippuan. Rakennetta ja tuntumaa saippuoihin tuovat kukka-, levä- ja yrttijauheet, savet sekä siemenet.
Ainomaria, Sisustus & Lahja
Facebook
www.ainomaria.fi

Kauppakatu 8

18100

HEINOLA
Osasto: D2c
Sisustus- ja lahjatavaraliike Ainomaria sijaitsee Heinolan keskustassa torin laidalla. Asiointi on helppoa sillä sydänkesällä olemme auki myös sunnuntaisin klo 10-18, alkaen 16.6. paitsi Juhannuksena. Valikoimissammw on mm. sisustustuotteita vapaa-ajan asumiseen ja kauniita sadetakkeja vapaa-aikaan, vaikka puutarhahommiin. Vietä huoletonta kesää ja somista silkkikukilla! Meiltä löydät laajan valikoiman silkkikukkia sisälle ja ulos, esimerkiksi hortensioita, pelargonioita sekä erilaisia silkkikukkakransseja ovi- ja vaikka pöytäkoristeeksi.
Amway
Vainukatu 5

24280

Salo
Osasto: E13d
Arvoaidat Oy
www.arvoaidat.fi
Osasto: C4
Arvoaitojen laajasta valikoimasta voit valita itsellesi sopivat rauta-aidat ja -portit. Mikäli tarvitset jotakin muuta kuin mitä kotisivuillamme on, voit suunnitella oman mallisi ja me toteutamme ne! Mallistossamme myös upeat lohkopintaiset betoniharkot. Esittelyalueemme Tampereella osoitteessa Teiskontie 61.
Asu-Astra Finland Oy
http://www.asuastra.fi/

Ruismäki 40

08500

LOHJA
Osasto: E15b
Biolan Oy
www.biolan.fi

PL 2

27501

KAUTTUA
Osasto: D8, Ideapuutarha
Boutique Heeben
www.heeben.fi

Yliopistonkatu 11

20100

TURKU
Osasto: Dp6b
Hurmaavat uniikit käsinvärjätyt puuvilla, pellava ja hamppupellava jakut, tunikat, mekot, takit ja huivit. Avainlipputuote.
ClayMari
www.claymari.fi

Ruisvainiontie 1

37800

Akaa
Osasto: Dp4b
Keraaminen ampiaisen valepesä! Uutuustuote; Suomen Kädentaidot 2017 Makramee -amppelit savi- ja yrttiruukut
CWN-Direct Oy
www.pesuvoimaavedesta.fi

Merivirta 9

02320

ESPOO
Osasto: C3
Dekoraaduo Ay
www.dekoraa.fi

Lahdenkatu 18 D as. 76

15140

Lahti
Osasto: C12
Eesti Donuts Oü

Leesi, Läätsa küla

EE-93216

Saaremaa, Estonia
Osasto: Dp6d
Elisa Oyj
www.elisa.fi

OSTOLASKUT PL 100

00061

ELISA
Osasto: C2a
Elmiina/ VILLA D’ARTEMIS
Koukkutie 8

06100

PORVOO
Osasto: Dp4g
Espegard Oy
www.espegard.fi

Palttinakatu 2

15230

Lahti
Osasto: D8, Ideapuutarha
Fazer Food Services Oy
https://www.fazerfoodservices.com/fi/

PL 131

00026

BASWARE
Osasto: E,D,C
Fixtep Oy
http://www.fixtep.fi/

c/o Dooroom Rautatienkatu 20

15110

Lahti
Osasto: C11a
Florencia
Facebook
www.florencia.fi

Vapaudenkatu 8

15110

LAHTI
Osasto: D8, Ideapuutarha
Florencian Flower & Lifestyle Store on kivijalkakauppa Lahden keskustassa. Florenciasta löydät pidetyt viikko- ja viikonloppukimppumme, viherkasvit kuin myös laadukasta tarkoin valittua arjen käyttötavaraa ilahduttamaan arkea tai lahjaviemisiksi.
Fortum Markets Oy
www.fortum.fi

PL 743

00026

BASWARE
Osasto: C11c
Fuengicon Oy/ High Way of Life Oy
http://www.donnataponero.com/

Heikolantie 1

21490

Marttila
Osasto: E6b
GreenArt Production
.

Postbus 59

NL-1760

AB Anna Paulowna
Osasto: E7
Harjun oppimiskeskus
Facebook
www.harjunopk.fi

Viipurintie 50

49980

Ravijoki
Osasto: E8f
Harjun oppimiskeskus on yksityinen luonnonvara-alan oppilaitos idyllisessä kartanomiljöössä Virolahdella, vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä Helsingistä itään. Harjussa annetaan hevosalan, puutarha-alan, maatalousalan, metsäalan sekä luonto- ja ympäristöalan ammatillista koulutusta. Kartanomiljöömme tarjoaa loistavat mahdollisuudet erilaisten retkien, kokousten, koulutusten, leirien ja juhlien järjestämiselle. Räätälöimme ryhmällenne sopivat ravintolapalvelut, majoituspalvelut sekä ohjelmapalvelut toiveidenne mukaisesti.
Heinolan kaupunki
www.heinola.fi

Rauhankatu 3

18100

HEINOLA
Osasto: Aula
Helenan Kotileipomo Jää hyvä maku Ky
http://www.helenankotileipomo.com/

Ilmarisentie 3 A

15200

LAHTI
Osasto: U3
Hormihaikara
Facebook
Osasto: D8, Ideapuutarha
HTS Group Oy
Urheilutie 22 as 23

01370

Vantaa
Osasto: E2c
Huonekalutukku Ronda
huonekalutukku.fi

Rekolanpohjankatu 1

15300

Lahti
Osasto: C18a
Hyötykasviyhdistys, Päijät-Hämeen alueosasto
Facebook
www.hyotykasviyhdistys.fi
Osasto: E6c
Idealahjat Ky
Keskisenkatu 8 a 37

33710

TAMPERE
Osasto: E14b
Ikitaito Oy
www.ikitaito.fi

Porinkatu 1

39700

PARKANO
Osasto: C4
Inspis Lahti Ry
www.inspis.info

Tanssimäenkatu 12 B 32

15240

Lahti
Osasto: E28a, U6
Itä-Hämeen Puutarhamartat
www.martat.fi/marttapiirit/ita-hame/ita-hameen-puu

Laaksokatu 1

15140

Lahti
Osasto: E6c
Jadeca Oy
Sorvaajanpolku 6

80400

Ylämylly
Osasto: C4
Juholan Puutarha Tmi
www.juholanpuutarha.fi

Yrttitie 39

10360

MUSTIO
Osasto: E2a
Kaijansinkon Puutarha
www.kaijansinkonpuutarha.fi

Kukkakuja 13

15460

MÄKELÄ
Osasto: D8, Ideapuutarha
Kanavan Paja
www.kanavanpaja.fi

Terveystie 5

17200

Vääksy
Osasto: D8, Ideapuutarha
Karamella Oy
www.karamella.fi

Kaikukatu 2 B 14

45200

KOUVOLA
Osasto: A1, D5
Karhuvuoren Terveyspalvelu Ky
www.terveyskarhu.fi

Velhontie 1

48350

KOTKA
Osasto: E18a
Kaunispiste Medime
Haukitie 7 b 8

45160

KOUVOLA
Osasto: Dp4d
Keijunkehrä
www.keijunkehra.fi

Launeenkatu 61

15610

Lahti
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Keijupuutarhapuoti
Facebook
www.keijupuutarhapuoti.fi

01450

Vantaa
Osasto: Ep32g
Keijupuutarhapuodista löydät inspiraatiota sekä tarvikkeita keiju- ja miniatyyripuutarhoihin.
Keinuhonka Oy
www.suvimarja.fi

Keinuhongantie 54

17610

Auttoinen
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä/Luonnonvara- ja Ympäristöpalvelut
www.keuda.fi

Sibeliuksenväylä 55 A

04400

Järvenpää
Osasto: E6a, D8 Ideapuutarha
Kiipulasäätiö, Kiipulan ammattiopisto
www.kiipula.fi

PL 13

14201

Turenki
Osasto: E22
Kiipulan ammattiopisto järjestää valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Meiltä voit valmistua luonnonvara-alalta mm. puutarhuriksi, metsuriksi tai eläintenhoitajaksi. Kiipula Gardens on kaupallinen opetuspuutarha. Viljelemme kasvihuoneessa kukkia ja vihanneksia. Avomaalla tuotamme luomuvihanneksia, -marjoja ja -hedelmiä. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja tuotteisiimme!
Kiipulan ammattiopisto, Kiipula Gardens
Kirjaedustus Moilanen & Härkönen Ky

Inkerintie 2

54920

Taipalsaari
Osasto: E14a
Arvoteoskirjat: Tammi, WSOY, Amanita, John Nurmisen säätiö
Kivikangas Oy
www.juliana.fi

Pohjanlahdentie 49

68600

Pietarsaari
Osasto: E12
KMK Remontti Oy
www.julkisivucenter.fi

Vipusenkatu 19

15230

Lahti
Osasto: C6c
Koristeaitta
Siikajärventie 57

02860

Espoo
Osasto: E13b
Puutarhaan, terassille ja parvekkeelle sopivaa lahjatavaraa mm.hyönteishotelleja, tyynyliinoja, tuulikelloja, pieniä patsaita, puutarha-aiheisia tauluja ja kortteja.
Koskenpään Herkku Oy
www.facebook.com/sate.herkkutuote

Sahloistentie 774

42440

KOSKENPÄÄ
Osasto: D2d
Koulutuskeskus Salpaus
www.salpaus.fi

Vipusenkatu3

15230

LAHTI
Osasto: D8, Ideapuutarha
Kukka ja Lahja Maarit Korvenoja
Korvenojantie 146

31130

Koijärvi
Osasto: E24
Kukka ja Sisustus Neilikka
www.neilikka.fi

Aleksanterinkatu 25 a

15110

LAHTI
Osasto: D1a, E17 Kevätnäyttely
Kukkakaristo Oy
Facebook
www.kukkakaristo.fi

Kauppiaankatu 2

15160

Lahti
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Täydenpalvelun kukkakauppa Kauppakeskus Karismassa.
Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Diia Oy
http://www.diia.fi/

Erkontie 13

16300

Orimattila
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Kukkakauppa Seilek
Ylämyllyntie 12 c 13

02740

Espoo
Osasto: E11a
Kukkakauppa Taina Hinskala
http://kuhmoistenkukkakauppa.ekukka.fi/

Toritie 49

17800

Kuhmoinen
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Kukkakauppa Villiviini
www. kukkakauppavilliviini.fi

Koritie 2

15540

Villähde
Osasto: E17 Kevätnäyttely, D8 Ideapuutarha
Kukkapii Oy
www.kukkapii.fi

Hämeenkatu 14

15110

LAHTI
Osasto: E11b, E17 Kevätnäyttely
Kukkatarha Koskinen Oy
www.kukkatarhakoskinen.fi

Hirsimetsäntie 92

15200

Lahti
Osasto: C12
Lahden Lasipalvelu Oy
Malininkatu 1

15100

Lahti
Osasto: D8, Ideapuutarha
Lahden Puutarhaseura
www.lahdenpuutarhaseura. fi
Osasto: E6c
Lahden Työn Paikka Oy
www.lahdenpaikka.fi

Kiveriönkatu 34

15200

LAHTI
Osasto: C18b, E15a
Lakan Betoni Oy
www.lakka.fi

Muuntamontie 2

80100

Joensuu
Osasto: D8, Ideapuutarha
Laulumaa Huonekalut Oy
www.laulumaa.fi

Takojankatu 5

15800

Lahti
Osasto: C12
Launeen Auto Center
http://www.launeenautocenter.fi/

Alavankatu 4c

15610

Lahti
Osasto: E21b, U4, C20a
Lauran Kauppa
https://fi-fi.facebook.com/laurankauppa/

Vääksyntie 3

17200

Vääksy
Osasto: D8, Ideapuutarha
Leipomoliike Irene Partanen Oy
.

Satamalatu 13 a 17

70100

Kuopio
Osasto: Dp6c
Lemunkartanon puutarha
www.lemunkartanonpuutarha.fi

Lemuntie 276

25500

Perniö
Osasto: E5b
Lemunkartanon puutarhalta kotimaiset laadukkaat yrttien, vihannesten ja kukkien luomutaimet. Yrttiuutuuksia, erikoistomaatteja ja herkkuchilejä. Hoito-ohjeita ja reseptejä. Tule tutustumaan!
Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi Lahti
www.fressi.fi

Vapaudenkatu 13, 6.krs

15110

Lahti
Osasto: E18c
Lil plot
www.lilplot.com

Porvoonkatu 45

00520

Helsinki
Osasto: Ep3b
Lily Alexandra Oy
www.lilyalexandra.com

Miilumäentie 7

00890

Helsinki
Osasto: E14d
Liner Express Oy
www.linerexpress.fi

Mestarinkatu 10

15800

LAHTI
Osasto: E21a
Loistoremontit Ky
www.loistoremontit.fi

Loistoremontit c/o Verkkotilit, Hakakatu 2

15520

Lahti
Osasto: C2d
Lumikellot Tmi
www.lumikellot.fi

Kangastie 6

66300

Jurva
Osasto: E8e
Lumon Suomi Oy
www.lumon.fi

Laakerikatu 13

15700

LAHTI
Osasto: E5a
Lähdesmäki Oy
kesäkalusteet.fi

Kaaronojantie 2

60800

ILMAJOKI
Osasto: C7, C18c, C13c
Lähdesmäeltä löydät Suomen laajimman kesäkalustevalikoiman. Myymälämme sijaitsevat Ilmajoella ja Vaasassa. Messuilla esillä kymmeniä erilaisia kesäkalusteryhmiä. Tervetuloa osastollemme tutustumaan tämän kesän uutuuksiin ja hyödyntämään messuedut!
Maaelo Oy
Facebook
www.puutarhaponi.fi

PL 52

60801

Ilmajoki
Osasto: Dp4c
Puutarhahenkinen Korento-vaatemallisto, Puutarhaponi-kirjat & Kuun vaikutus -kirjat ja -kalenterit
Maakunnan Lasi Oy
www.maakunnanlasi.com

Vanhatie 29

15240

LAHTI
Osasto: C8a
MarkArt Innovations
www.markart.fi

Karttulantie 4

80400

Ylämylly
Osasto: C4
Media Potentia Oy
www.omakotilehdet.fi

Hämeenkatu 26

33210

Tampere
Osasto: C10a
Mesiän Siirtonurmi
www.mesiansiirtonurmi.fi

Kaunkorventie 560

16800

HÄMEENKOSKI
Osasto: U1
Metsolan piha ja puu Oy
www.metsolanpuu.fi

Televisiotie 3

15860

Lahti
Osasto: C12
Metsäpalvelu SavottaSudet
www.savottasudet.fi

Hatsinantie 317

16710

Hollola kk
Osasto: E4
Misnot
Facebook
http://www.misnot.fi/

Lyhdekuja 8

36200

Kangasala
Osasto: U2
MISNOT6718G on vankka, Suomessa valmistettu teräksinen grilli puu- ja hiiligrillaukseen. Korkeus on sovitettu tulilla istumiseen. Riittävä grillausala ja monipuoliset ominaisuudet miellyttävät vaativampaakin käyttäjää. Uutuustuotteena sivuhylly pienien tilojen säilytysratkaisuksi sekä säänkestävä A4 esiteteline, jota on messuilla myynnissä.
Neorex Oy
www.neorex.fi

PL 141

15101

LAHTI
Osasto: D2a
Nyman Heikki
.

Laaksotie 7 B 8

02700

KAUNIAINEN
Osasto: E13a
Oma Ykkönen Oy
Leinikkitie 19 b 12

01350

Vantaa
Osasto: A3
Onnelan Tarjouskirjakauppa / Salpakirja Oy
Facebook
http://salpakirja.net/

Putkinotkontie 20

49400

Hamina
Osasto: E8a
Laadukkaat Pihapiiri -kirjat edullisesti. Valikoimassa puutarha-, mökki- ja remonttikirjat sekä tietystu keväiset retkeily-, pyöräily ja luontokirjat. Unohtamatta laadukkaita lastenkirjoja. Myös uusimmat uutuudet edullisin messutarjouksin.
Orakas Tuotteet Oy
orakas.fi

Taurintie 70

54710

Lemi
Osasto: E2e
Pedro Oy
www.pedro.fi

Tehdastie 4-6

15560

Nastola
Osasto: E30b
Pelkkakivi Oy
www.pelkkakivi.fi

Viilukatu 11

18130

Heinola
Osasto: C4
Osastolla uutuustuote piharakentamiseen; Kivikatematto. Pelkkakiven pintakivi tai nappikivi liimataan juuriestomattoon. Käyttökohteita on seinänvierustat, rajaukset, polut ja käytävät.
Peltosen Puutarha
www.peltosenpuutarha.fi

Kimalaisentie 7

45120

KOUVOLA
Osasto: E25b
Perennataimisto Ekman
www.perennataimistoekman.fi

Korvenkyläntie 254

25170

KOTALATO
Osasto: E9a
Peucars Oy
Kenttäpolku 2a4

36220

Kangasala
Osasto: E20
Pieni aarrekauppa
www.pieniaarrekauppa.fi

Riihenkorventie 10

36120

Suinula
Osasto: Ep32e-f
Pihasuunnittelu Marjo Nevavuo
www.nevavuo.com

Venlantie 10

15540

Villähde
Osasto: E8d
Piiraisen Kuntta®
www.piiraisenviherpalvelu.fi

Kirkkoahonkatu 5A

87250

KAJAANI
Osasto: D8, Ideapuutarha
Pirkanmaan karjankuljetus Oy/Rieväpojat
PL 150

40101

JYVÄSKYLÄ
Osasto: U5
Poppamies Oy
www.poppamies.fi

Asentajankatu 6, PL 338

33101

TAMPERE
Osasto: D2b
Porkkalan Kartano
www.puutarhajapuisto.net

Porkkalankuja 60

16900

Lammi
Osasto: D7
Erikoisempia sekä perinteisiä moni-ja yksivuotisia kasveja.
Prestocon Oy
www.leguano.fi

Kenkätie 4 LT 11

33950

Pirkkala
Osasto: E8c
Prizzi Oy
www.prizzi.fi

Fashion House, Mikkolantie 1 A

00640

Helsinki
Osasto: E29a
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
www.puhdasvesijarvi.fi

Askonkatu 9 C

15100

Lahti
Osasto: E30a
Päiväkoti Teemula
Vuorikatu 4 3.krs

15110

Lahti
Osasto: E28b
Rainmaker Kaupantekijät Oy
Vattuniemenkatu 21

00210

Helsinki
Osasto: A4
RakennusPuutarha Oy
http://www.rakennuspuutarha.fi/

Ojalanie 273

17130

Vesivehmaa
Osasto: D8, Ideapuutarha
Rex Nordic Oy
www.rexnordic.com

Mustanlähteentie 24 A

07230

Askola
Osasto: C13a
Rexener paljut ja Airrex lämmittimet
Ruukkikylän Herkut
Isokiskontie 1

10470

Fiskari
Osasto: Dp5b
S&M Decor Oy/ Iloinen Keittiö
www.iloinenkeittio.fi

Kirkkopolku 9 B

37500

LEMPÄÄLÄ
Osasto: D3
Sahrasshop
www.sahrasshop.com

Ruoholahdenkatu 6 b

00180

Helsinki
Osasto: Ep32c-d
Salum Oy
www.salum.fi

Pietiläntie 53

15700

Lahti
Osasto: C6a
Sdo/ Theatrum Olga
facebook/theatrum olga

Ahvenistonkatu 2

15110

LAHTI
Osasto: C14a, D8, Ideapuutarha
Sector Alarm Oy
www.sectoralarm.fi

Esterinportti 2

00240

Helsinki
Osasto: E14c
Siesta Group Oy
www.siesta.fi

Piitie 1

01510

VANTAA
Osasto: C11b, C12
SK-Metalli Oy
www.skmetalli.com

Rantakulmantie 86

28600

PORI
Osasto: E1
SolarWind by Janneniska Oy
www.solarwind.fi

Soratie 2

15560

Nastola
Osasto: C2b
STARK Lahti
www.stark-suomi.fi

Ansiokatu 3

15610

LAHTI
Osasto: D8, Ideapuutarha
Suomen Aurinkotekniikka Oy
www.aurinkotekniikka.fi

Maantie 1

11100

Riihimäki
Osasto: C6b
Aurinkosähköjärjestelmät ja lämpöpumput.
Suomen KattoCenter Oy
www.kattocenter.fi

PL 20408

00063

LASKUNET
Osasto: C8b, C5
Suomen Lähi Luomu Oy
Facebook
www.suomenlahiluomu.fi

Kariniemenkatu 26 B 40

15140

Lahti
Osasto: Ep32a
Pölyttäjät omaan puutarhaan. Tilaa mehiläispesä meiltä, teemme hoitotyöt puolestasi ja sato tulee sinulle!
Suomen Pioniseura ry
https://pioniseura.fi/

Hersalantie 407

16730

Kutajärvi
Osasto: E23
Suomen Valugrilli Oy
www.valugrilli.com

Pamilonkatu 9

80100

JOENSUU
Osasto: E10
susan design
www.susandesign.kuvat.fi
Osasto: Ep32b
Taito Kymenlaakso ry
www.taitokymenlaakso.fi

Kouvolankatu 15

45100

KOUVOLA
Osasto: E18b
Tempur Brand Store Sello
http://www.sleepcenter.fi/myymala/sello/
Osasto: C15
TiiaMarian Kukka Oy
www.tiiamaria.fi

Ajokatu 53

15500

LAHTI
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Tmi Anne Sipola
www.ekopharma.fi

Plazankuja 2 A 6

00580

Helsinki
Osasto: E6d
Tmi Antero Tiitinen Jalkistuotteet
www.jalkistuotteet.com

Kenttäpolku 2

77570

JÄPPILÄ
Osasto: Dp6a
Tmi Arto Lindholm
Kehittäjänkuja 6

04410

Järvenpää
Osasto: C19a
Tmi Marika Pellikka
www.pellikanpuutarha.fi

Salmentaantie 509

36450

Salmentaka
Osasto: E16b
Tmi Paula Kiiveri
Honkakatu 6 B 24

15950

Lahti
Osasto: Dp4a
Tmi Pirjo Lindroos
Kreetantie 6 G13

33950

Pirkkala
Osasto: Dp5a
Tmi Valkoinen Omena
www.facebook.com/valkoinenomena/

Kauppatori

15110

Lahti
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Toffee Heaven
Pilsudskiego 82

84-230

Rumia
Osasto: E27
Tokmanni Oy
yritys.tokmanni.fi

Isolammintie 1

04600

MÄNTSÄLÄ
Osasto: E13c
Turnipsi & Tuhatkauno
www.turnipsi.fi

Kiiskilänkatu 13

15340

Lahti
Osasto: E2b
Luomupuutarhurin palvelut Lahden seudulla: pihan kasvillisuuden suunnittelu, Puutarhavalkku- Personal gardener, hoito- ja toteutustyöt esim. puiden ja pensaiden leikkuut, istutusalueiden perustaminen jne. Osastolla ideoita ruukkupuutarhaan!
Turun Fimex Oy
www.fimex.fi

Lauttarannankuja 35

21510

Hevonpää
Osasto: C9
Kylpytynnyrit, tynnyri- ja pihasaunat, grillikodat ja huvimajat.
Tuulosrievä Oy
tuulosrieva.fi

Syrjäntaantie 58

14820

Tuulos
Osasto: Dp6g
Valokuvanäyttely Kalle Kuitunen
Facebook

Hamina
Osasto: C14b
Instagram: __kkphotos__
Veloxia Oy
www.veloxia.fi

Kotkansiipi 6

06100

Porvoo
Osasto: C1
Veltexpert
www.veltexpert.ee

Kõrgemäe tee 59, Rannamõisa küla, Harku vald.

76906

Harju maakond
Osasto: C10b
Vesivek Oy
www.vesivek.fi

Harkkotie 2

15560

Nastola
Osasto: C13b
Via Deco Ky
www.viadeco.fi

Aleksanterinkatu 24 B

15140

Lahti
Osasto: E17 Kevätnäyttely
Vihanneskimppu.fi
Facebook
http://www.vihanneskimppu.fi/

Terhokuja 1 C 25

01710

Vantaa
Osasto: E8b
Teen kimppuja vihanneksista, hedelmistä ja marjoista.
Viher-Suomi
www.vihersuomi.fi

Puusepänkatu 5

13110

HÄMEENLINNA
Osasto: E25a
Mukana osastolla Vihanta.
Vihertalo Varpula
www.vihertalovarpula.fi

Rajakatu 2

15100

LAHTI
Osasto: D1b, D8 Ideapuutarha
Vuoripelti Oy
www.vuoripelti.fi

Savistenkuja 2

15240

Lahti
Osasto: C18a
Väinölän Luomutila
Facebook
www.vainolanluomu.net

Ukonmurrontie 154

58200

KERIMÄKI
Osasto: E16a
Luomuyrtit ja hyötykasvit. Koivunrisusta itsevalmistetut amppelit ja koriste-esineet.
Willab Garden AB
www.willabgarden.fi

Tomtaholmsvägen 11, Östra Karup

269 21

Båstad
Osasto: D8, Ideapuutarha

Ilmaiset messubussit

Pihapiiri-messuille pääsee vaivattomimmin ilmaisilla bussikuljetuksilla!
Lähdöt Lahden Matkakeskuksesta (pysäkki D) tasalta ja puolelta.
Reitti kulkee torin (Marolankadun turistipysäkki) kautta Lahden Messukeskukseen.

Ensimmäinen bussi lähtee Lahden Matkakeskukselta klo 9. Paluukuljetukset Lahden Messukeskuksesta varttia yli ja varttia vaille. Viimeinen paluubussi Messukeskuksesta lauantaina klo 17.15, sunnuntaina klo 16.15.

Ravintolapalvelut

Tervetuloa nauttimaan monipuolisista ravintola- ja kahvilapalveluistamme Pihapiiri-messuille!

Messuvieraita ja näytteilleasettajia palvelevat Fazerin kahvilat C- ja D-halleissa sekä ravintola E-hallissa.
Lisäksi Pitopalvelu Tolvasen ravintola Koti Lahden Messukeskuksen toisessa kerroksessa.

Uudistunut kevätnäyttely

Floristien ja sisustajien taidonnäytteet ovat esillä Pihapiiri-messujen uudistuneessa kevätnäyttelyssä. Näyttelyn teemana on tänä vuonna ”Kesäjuhlat puutarhassa”. Messuyleisö pääsee äänestämään upeiden esillelaittojen joukosta oman suosikkinsa.

Kukkakauppa, sisustus- ja lahjatavaraliike, sisustussuunnittelija:
Varaa paikkasi uudistuneeseen kevätnäyttelyymme! Näyttelyyn osallistuvat voivat nyt esitellä  omalla näyttelyosastollaan floristitaitojaan tai sisustusosaamistaan, halutessaan myös molempia. Näyttely on loistava mahdollisuus tuoda esille osaamista pienellä budjetilla ja jäädä asiakkaiden mieleen. Kevätnäyttelyn osallistumismaksu 80 € + alv. sisältää 4 m2 näyttelytilan, maton ja valaistuksen yhteisosastolla.

Ideapuutarha

Syötävässä puutarhassa voidaan hyvin!

Pihapiiri-messujen Ideapuutarha-yleiskoristelualueelle rakentuu viihtyisä kasvimaa- ja oleskelualue, jossa pääsee nauttimaan puutarhaelämän iloista, kukista ja tuoksuista – sopuisasta yhteiselosta luonnon kanssa.

Ideapuutarhan istutuksissa on teemana luonnonkasvien, puutarhakasvien ja syötävien kasvien kerroksellinen yhdistely. Kasvillisuudella pyritään luomaan monimuotoisia elinympäristöjä ihmisille, kasveille, eläimille ja hyönteisille, jotta luonnon monimuotoisuus säilyy. Puutarhassa viljellään luonnonmukaisesti ja käytetään ekologisia materiaaleja.

Porukalla messuille!

Lahden Messut toivottaa ryhmänne tervetulleeksi Pihapiiri-messuretkelle Lahteen:

• Tilaa edulliset ryhmäliput messuille ennakkoon:leena.suvanto@kokolahti.fi
8 euroa / hlö sis. alv (lippukassalta 10 euroa / hlö)

Ryhmän minimikoko 10 henkilöä.

Kuljettajalle/matkanjohtajalle tarjoamme ilmaisen sisäänpääsyn messuille sekä lounaan. Pysäköinti on busseille maksutonta.

Messuilun lomassa voitte nauttia lounas- tai kahvitarjoiluista messuravintoloissamme.

Lahden seudulla on runsaasti mielenkiintoisia kohteita nähtävänä ja koettavana. Tarjolla on tekemistä pidemmäksikin aikaa.
Lue lisää: Visitlahti

Näytteilleasettajille

Pihapiiri 2019 -messujen myynti on käynnistynyt! Kysy lisää ja varaa paikkasi suosittuun kevään avaukseen – parhaat paikat menevät ensin!

Tuotekategoriat:
* Kasvit
* Pihasuunnittelu
* Työkalut ja laitteet
* Puutarhan ja parvekkeen sisustus
* Puutarhakalusteet ja -rakennukset
* Koulutus

Poimi tästä vinkit onnistuneeseen messuosallistumiseen: