Ajankohtaista

Vieraile messuilla turvallisesti

3.8.2020

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyrityksenä Lahden Messut haluaa varmistaa mahdollisimman turvallisen osallistumisen messutapahtumiin niin näytteilleasettajille, messurakentajille kuin kävijöillekin. Ohjeistuksella pyritään minimoimaan myös kaikki messujärjestäjien henkilökuntaan, yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin kohdistuvat terveysriskit. Ohjeet perustuvat messualan kansainvälisen kattojärjestön UFIn suosituksiin.

Jokainen Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyritys noudattaa ohjeistusta mahdollisimman kattavasti ja omiin tiloihinsa ja tapahtumiinsa soveltuvasti.

Messukeskukset ja muut vastaavat tilat, joissa messuja järjestetään, ovat jo lähtökohtaisesti suurikokoisia, ja ne on rakennettu varta vasten suuria yleisötilaisuuksia varten. Tästä syystä niiden hygieniataso on jo valmiiksi korkea. Pandemia-aikana tapahtumien turvallisuutta lisätään seuraavin toimenpitein:

Hygienia

Käsien desinfiointi
Käsien desinfiointiainepisteitä sijoitetaan mm. sisäänkäynteihin, halleihin ja hallien välisiin tiloihin. Lisäksi kaikissa wc-tiloissa on saatavilla käsiendesinfiointiainetta.

Kasvosuojat
Kasvosuojien käytössä noudatetaan viranomaisten suosituksia.

Saniteettitilat
Messukeskuksissa ja muissa tiloissa, joissa messuja järjestetään on runsaasti wc-tiloja. WC-tiloja siivotaan ja desinfioidaan useasti päivän aikana (wc-istuimet, pesualtaan, hanat). Varmistetaan, että tiloissa on koko ajan käytössä käsien desinfiointiainetta ja saippuaa. WC:n jonotusalueille merkitään selkeästi turvavälit.

Yleiset tilat
Yleisiä tiloja siivotaan useasti päivässä. Mm. palvelutiskit, vaatesäilytystiskit, portit, pankkiautomaattien ja pysäköintilipukeautomaattien näppäimistöt desinfioidaan säännöllisesti.

Ravintolat ja kahvilat
Ravintoloissa ja kahviloissa noudatetaan tarkoin viranomaisten ravintola- ja kahvilatoiminnalle antamia suosituksia. Tiloissa huolehditaan turvaväleistä ja vältetään buffetruokailua. Suositaan yksittäispakattuja annoksia.

Kävijöiden ohjeistus
Sisääntulotiloissa muistutetaan, että messuille voi tulla vain täysin oireettomana.
Yleiset tilat merkitään selkein turvavälitarroin, käsienpesuohjeistuksin, yskimis- ja aivastamisetiketistä ja kättelyn välttämisestä muistuttaen. Tämä tehdään kaksikielisin opastetauluin sekä videoiden avulla. Turvallisen messukäynnin opastusta on paitsi messutiloissa myös messujärjestäjien nettisivuilla ja somekanavissa, joten kävijät voivat tutustua niihin jo ennakkoon. Messutiloissa on riittävästi henkilökuntaa kävijöitä opastamassa.

Sähköinen asiointi
Asiakkaita ohjataan sähköiseen asiointiin. Yleisömessuliput voi ostaa ennakkoon netistä ja ammattitapahtumiin voi rekisteröityä ennakkoon netissä.

Kävijähallinta
Messujärjestäjät säätelevät kerralla sisällä olevien ihmisten määrää viranomaisten määräysten mukaisesti. Kävijöiden sisäänpääsyä voidaan porrastaa ja vierailuaikaa rajoittaa tarvittaessa. Kävijöiden jakautuminen halleihin ja turvavälien noudattaminen varmistetaan nykyisiä videovalvontavälineitä hyödyntäen ja tiloissa kiertävän messuhenkilökunnan avulla. Mahdollisissa jonotuspaikoissa kuten sisäänkäynneillä, naulakoilla, ravintoloissa ja kahviloissa on selkeät turvavälimerkinnät sekä normaalia enemmän turvallisuushenkilökuntaa.
Huolehditaan siitä, että messuhallien käytävät ovat riittävän väljät ja turvavälimerkein merkittyjä. Kävijöiden liikkumista ohjataan opastetuin kulkusuunnin.
Tarvittaessa pyritään tarjoamaan riskiryhmille omat vierailuajat.

Hissit
Hissien edessä opastaulut, joissa kerrotaan hisseihin kerralla menevä ihmisten määrä, joka on hissin koosta riippuen 1 tai 2 henkilöä kerralla. Hissinkäytön vaihtoehtona on mahdollisuus käyttää portaita. Porraskaiteita puhdistetaan tehostetusti

Ensiapuhenkilökunta
Messuilla on ensiapupiste, jonka henkilökunta tietää miten toimia, jos joku tapahtumassa epäilee saaneensa koronatartunnan.

Henkilökunnan suojaaminen
Vaatesäilytykseen, palvelutiskeille ja vaatesäilytykseen tulee mahdollisuuksien mukaan läpinäkyvät pleksisuojukset. Henkilökunnan käytössä on kasvosuojaimia ja heillä on mahdollisuus käsien desinfiointiin.

Näytteilleasettajat 
Näyttelyosastot tulee suunnitella niin, että osastohenkilökunta ja asiakkaat voivat säilyttää riittävän etäisyyden.
Näytteilleasettajat ilmoittavat messujärjestäjälle tarkan osastolla työskentelevien henkilöiden määrän.
Riittävän ilmanvaihdon takaamiseksi umpikattorakenteet osastolla eivät ole toistaiseksi sallittuja.
Näytteilleasettajien tulee tarjota käsien desinfiointimahdollisuus osastohenkilökunnalleen ja kävijöille.
Näyttelyesineet, joihin kosketaan on puhdistettava useasti päivän aikana.
Tarjolla ei voi olla makeisia tai pieniä messulahjoja, jotka kävijät ottaisivat itsepalveluperiaatteella.
Osastotarjoilujen suhteen on noudatettava tarkoin hygieniasäännöksiä.

Koulutus
Sitoutetaan ja koulutetaan henkilökunta ja yhteistyökumppanit tehostettuihin pandemiaa ehkäiseviin toimenpiteisiin. Viestitään turvaohjeistuksesta tehostetusti ja monikanavaisesti kaikille sidosryhmille.

Turvallisuusvideot

Messuvieraille:

Näytteilleasettajille:

suomi
Event card: 
Home card: