Ajankohtaista

Matti Pöllänen ohjelmapäälliköksi, Leo Lehtosesta tuottaja

25.6.2019

Kulttuurituottaja (AMK) Matti Pöllänen on valittu KOKO Lahti Oy:n uudeksi ohjelmapäälliköksi. Uudessa tehtävässään Matti on aloittanut 10.6. Ohjelmapäällikkö vastaa Sibeliustalon, Finlandia-klubin, Lahden konserttitalon sekä Lahden messukeskuksessa järjestettävien konserttien ohjelmasisällön suunnittelusta, budjetoinnista sekä toteutuksesta yhdessä ohjelmatiimin kanssa. Matti toimii tuottajien esimiehenä sekä laajennetun johtoryhmän jäsenenä. Ohjelmapäällikön tehtäviin Matti siirtyy KOKO Lahden tuottajan paikalta. Matti on työskennellyt aikaisemmin Lahden Urkuviikon tuottajana.

"Siirryn innoissani uuteen tehtävään. Ohjelmapäällikkönä pääsen näkemään ja vaikuttamaan tapahtuma-alan eturivissä ja työskentelemään vahvojen brändien parissa. On ilo toimia Suomen kokeneimpien ammattilaisten kanssa. Omat työkaverini ovat Suomen mittakaavassa ehdotonta tapahtuma-alan kärkeä."

KOKO Lahti Oy:n teknikkona aikaisemmin työskennellyt musiikkiteknologi Leo Lehtonen siirtyy ohjelmatiimiin tuottajaksi. Leon vastuulla on konserttien sekä messutapahtumien ohjelmatuotannon koordinointi ja toteutus.

"Uskon, että aikaisemmista työkokemuksistani ääni-, valo- sekä muissakin teknisissä tuotannoissa on suuri hyöty myös tuottajan tehtävissä. Osaan sitä kautta paremmin hahmottaa ja ymmärtää tuotannollisia kokonaisuuksia."

Uusiin tehtäviin tekniikan moniosaajakin tunnettu Leo siirtyy elokuun alusta alkaen.

suomi
Event card: 
Home card: