Lahden Messut – täyden palvelun tapahtumakeskus

Lahden Messut toteuttaa monipuolisia messuja, näyttelyitä ja yritystapahtumia.
Toimintamme perustana on vahva henkilökohtainen sitoutuminen asiakkaittemme toiveisiin ja tarpeisiin.

Muuntautumiskykyiset ja modernit 20 000 m2 tilat Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa, upean luonnon äärellä ja keskustan läheisyydessä, tarjoavat puitteet onnistuneille tapahtumille pienistä kokouksista aina suuriin megatapahtumiin. Tehokas ja joustava tekninen palvelumme toteuttaa vaativatkin tapahtumat ja näyttelyt. Palveluihimme kuuluu myös kaluste- ja rakennevuokraus, messukeskuksen ulkopuolellekin.

Lahdella on pitkät perinteet messukaupunkina. Ensimmäiset yleismessut pidettiin Lahdessa jo vuonna 1934. Lahden Messut Oy perustettiin vuonna 1966. Nykyisin Lahden Messut on osa tapahtumayhtiö KOKO Lahti Oy:tä, jonka brändejä Lahden Messujen lisäksi ovat Sibeliustalo sekä Finlandia-klubi. Lahden Messukeskuksessa järjestetään vuosittain 12 - 16 messutapahtuman lisäksi lukuisia pieniä ja suuria tilaisuuksia sekä tapahtumia. 
Lahden Messujen tapahtumakalenteri

Lahden Messut Oy on alan yleisiä toimintaedellytyksiä edistävän ja messuyhtiöiden keskinäistä yhteistoimintaa tehostavan Messujärjestäjien Unioni ry:n perustajajäsenyritys. Messujärjestäjien Unioniin kuuluvat yritykset ovat sitoutuneet antamaan luotettavaa mediatietoa tapahtumistaan.

Urheilu- ja messukeskus Lahti
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti

Toimiston osoite:
KOKO Lahti Oy
Ankkurikatu 7
15140 Lahti
info@lahdenmessut.fi
Henkilöstön yhteystiedot

Laskutusosoite:
KOKO Lahti Oy
15388079
PL 100
80020 Kollektor Scan

Y-tunnus: 1538807-9
Verkkolaskuosoite: 003715388079
Välittäjän tunnus: 003721291126 Maventa

Oletko saanut messukutsun? Syötä koodi (kirjain + 8 numeroa) kortin ylälaidasta tähän

Saitko messukutsun?