Lahden uusi tapahtumayhtiö sai nimen

Lahden Messujen ja Lahden Sibeliustalon yhdistyminen etenee aikataulussa

Lahden kaupungin päätös yhdistää sulautumisen kautta Lahden Messut Oy:n liiketoiminnat Lahden Sibeliustalo Oy:öön etenee aikataulun mukaisesti. Elokuun lopussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut toimintojen uudelleenjärjestelyistä päättyivät lokakuussa. Neuvottelut koskivat työnkuviin liittyviä muutoksia ja irtisanomisilta vältyttiin. Uusi organisaatio on astunut voimaan 1.1.2017.

Uuden yhtiön nimeksi valikoitui KOKO Lahti Oy. Nimi valittiin henkilöstön keskuudessa järjestetyllä nimikilpailulla. Ehdotuksia uudeksi nimeksi tuli useita kymmeniä, joista tapahtumatalojen hallitukset valitsivat voittajan. Lahden Messut, Lahden Sibeliustalo ja Finlandia-klubi jatkavat yhtiön aputoiminiminä. Tapahtumatalot tulevat säilyttämään kuluttajille tutuksi tulleet nimensä ja ilmeensä. Liiketoiminta taloissa jatkuu normaalisti. KOKO Lahti Oy:n logo ja ilme julkistetaan alkuvuoden aikana.

”Alustavien laskelmien mukaan mennyt vuosi 2016 oli meille nousujohteinen. Yhdistämiseen liittyvät muutokset tuovat säästöjä, mutta vaativat myös alussa investointeja kuten asiakkuudenhallinta- ja tilavarausjärjestelmien hankintaa, henkilöstön koulutusta sekä panostusta uusiin tuotteisiin ja palveluihin. Säästöjä puolestaan saadaan yhteisillä toimistotiloilla sekä hankintoja yhdistämällä”, toteaa KOKO Lahti Oy:n toimitusjohtaja Emilia Mäki.

Uuden tapahtumatalon asiakkaat sekä Lahden kaupunki hyötyvät kilpailukyvyn parantamisesta. Tavoitteena on säilyttää Lahti Suomen kiinnostavimpien tapahtumakaupunkien joukossa tuottamalla niin lahtelaisille kuin Lahteen saapuville matkailijoillekin yhä laajempaa ja monipuolisempaa tapahtumatarjontaa.                                                            

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Emilia Mäki, KOKO Lahti Oy
Puh. 050 582 0953, emilia.maki@lahdenmessut.fi, emilia.maki@sibeliustalo.fi

Hallituksen puheenjohtaja Jari Salonen, KOKO Lahti Oy
Puh. 044 021 1211, jari.salonen@muoviyhdistys.fi

Oletko saanut messukutsun? Syötä koodi (kirjain + 8 numeroa) kortin ylälaidasta tähän

Saitko messukutsun?