Valtion valppaat virkamiehet Simo ja Famo

09.07.2012

Turvallisuusalalla koirat ovat tärkeässä roolissa eri tehtävissä erityisesti tarkan hajuaistinsa ansiosta. Koiria käytetään sekä jäljestystehtävissä tai vaikkapa huumekoirina. Lahdessa syyskuussa järjestettäville Turvallisuus ja Puolustus -messuille on tulossa mukaan viiden eri toimijan koiria ja useita koirien toimintanäytöksiä. Mukana ovat televisiostakin tuttu tullin huumekoira Jörö, Pelastusopiston ja Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun koirat sekä Päijät-Hämeen Poliisilaitoksen belgianpaimenkoira Famo ja Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen labradorinnoutaja Simo.

Pirteän sosiaalinen Simo

Simo on musta labradorinnoutaja, iältään reilut 4,5 vuotta. ”Simo on varmasti yksi pirteimmistä valtion virkamiehistä. Se on aina valmiina töihin eikä maanantaiväsymyksestä ole tietokaan,” koiranohjaaja Mikael Mäkitalo sanailee. Simon ja Mikaelin toimipaikkana on Vantaan vankila. Simon nenän kautta kulkevat kaikki vangeille tulevat tavarat ja lisäksi Simo käy kierroksella eri kerroksissa. Simo on koulutettu löytämään kaikki tunnetuimmat huumeet. Simo tekee yhdessä muiden koirien kanssa erityistarkastuksia myös toisiin vankiloihin sekä suorittaa alokkaiden tarkastuksia.


Mikael Mäkitalo sai Simon, tuttavallisemmin Simpan, 8-viikkoisena pentuna. Kolmen päivän tutustumisen jälkeen Simo aloitti pentukurssilla Hämeenlinnassa Poliisikoiralaitoksella, jota myös Koiramäeksi kutsutaan. Simoa ja muita työkoiria koulutetaan 5 kertaa aina viikon jaksoissa. Jaksojen välissä koirat ja ohjaajat treenaavat keskenään. ”Koiran työura riippuu täysin koirasta ja se voi olla 7-10 vuotta,” Mäkitalo toteaa. Simo asuu ja on Mäkitalon perheessä perheenjäsenenä. Valtio maksaa koiranohjaajalisää sekä ruokakorvausta innokkaan virkamiehen perheelle. Yksi Simon tehtävistä on pr-työ ja Simo onkin jo tottunut messukävijä. Turvallisuus ja Puolustus -messuille Lahteen sympaattinen Simo saapuu yhdessä ohjaajansa Mikael Mäkitalon kanssa.  

Valpas ja terävä Famo

Belgianpaimenkoira Famo (kuvassa) toimii Päijät-Hämeen poliisilaitoksella. Koiranohjaaja Ville Virlander kertoo, että Famo reagoi kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Famo on valpas ja terävä partiokoira ja sen tehtäviin kuuluvat jäljestystehtävät, ihmisten ja esineiden etsinnät sekä voimankäyttö äärimmäisissä tapauksissa. Sillä on myös erikoisosaamisena huumeiden etsintä. ”Famo on ihanteellinen työkoira, sillä on suuri työskentelyhalu ja se jaksaa tehdä pitkään töitä. Kotioloissa Famo viihtyy piha-aitauksessaan, jossa sille on rakennettu sisätilat,” Virlander kehuu koiraansa. Kun Virlander on töissä myös Famo on töissä. Koiran taitoja ylläpidetään jatkuvilla harjoituksilla sekä koulutuksilla ja kerran vuodessa koira suorittaa tasokokeen, jonka läpimeno on edellytyksenä työskentelylle partiokoirana. Turvallisuus  ja Puolustus -messuilla Famo on mukana koiranäytöksissä. Tarkat tiedot ja ajankohdat tarkentuvat kesän aikana.  

Ohjelmaa koko perheelle

Turvallisuus ja Puolustus 2012 -messut järjestetään Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa 27.-29.9.2012. Mukana tapahtumassa ovat kaikki tärkeimmät yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvät viranomaiset, järjestöt ja yritykset. Messuilla on ohjelmaa koko perheelle, mm. musiikkia ja liikennevalistusta Helsingin Poliisisoittokunnan Nallekoplan tahdissa sekä koko perheen turvallisuuskisa. Lisätietoja ohjelmasta: www.lahdenmessut.fi/tupu2012

Lisätietoja:
Lahden Messut Oy
Projektipäällikkö Olli Patja, puh. 040 584 0840
olli.patja@lahdenmessut.fi

Tiedotteet ja kuvat ladattavissa myös: www.lahdenmessut.fi/tupu2012/press.html


Takaisin