Lahden Urheilu- ja Messukeskuksen hallit nimetty | 24.05.2012 |
Lahden Urheilu- ja Messukeskuksen hallit tunnetaan jatkossa nimillä Suurhalli Areena ja Suurhalli Treeni, Salpausselkä Halli, Vesijärvi Halli ja Lahti Halli. Nimet valittiin Raksa 2012 -messujen yhteydessä kerättyjen nimiehdotusten pohjalta. Päijäthämäläinen nimistö oli valttia, kun yleisö ehdotti Lahden Urheilu- ja Messukeskuksen halleille uusia nimiä. Nimenmuutokset liittyvät Urheilu- ja Messukeskuksen mittavaan saneeraukseen, jossa vanhat hallit uusitaan läpikotaisin. Samalla rakennetaan yksi uusi halli olemassa olevien rakennusten väliin.
"Nimiehdotuksissa erottuvia teemoja olivat lahtelaiset urheilijat Siiristä Jariin sekä alueelle ominaiset eläimet ja kasvit. Ilmeisesti kuntauudistusten innoittamana ehdotettiin paljon myös Päijät-Hämeen kuntien nimiä", kertoo hallit omistavan Lahden Hallit Oy:n toimitusjohtaja Jouni Kanervo.Valitut uudet nimet edustavat sellaista päijäthämäläisyyttä, joka kestää aikaa. Rakenteilla olevan Vesijärvi Hallin nimen innoittanut järvi on vain kivenheiton päässä halleista. Salpausselkä Hallin nimi-idea tuli sitäkin lähempää, sillä entinen Messuhalli sijaitsee aivan harjun kupeessa.
Nimiehdotuksista päätti Lahden Hallien rakennustoimikunta. Lopulliset nimet ovat kooste useammista nimiehdotuksista. "Lahti Halli ja Suurhalli ovat vakiinnuttaneet nimensä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, joten niitä ei lähdetty muuttamaan. Suurhalli jaetaan saneerauksen yhteydessä kahteen osaan, joista toinen on nimeltään Areena ja toinen Treeni. Jatkossa urheilutapahtumia järjestetään etenkin Suurhalli Areenassa, johon tulee 2000 hengen siirrettävät katsomot", Jouni Kanervo kertoo.
Lahden Urheilu- ja Messukeskuksen saneeraus etenee aikataulussa. Hallit toisiinsa yhdistävän Vesijärvi Hallin rakennustöissä on jo edetty harjakorkeuteen. Valmiiksi asti Vesijärvi Halli ehtii elokuun aikana.
Lisätietoja: Jouni Kanervo | |
Takaisin
